sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Unelmatalo myynnissä - teidän perheen uusi koti?

Onpa vierähtänyt pitempi aika kuin osasin arvatakaan - siitä, kun oli vielä aikaa kirjoitella teille kuulumisia ja ajatuksia tänne Vaaleaa harmoniaa -blogiin.
Reilu vuosi on nyt vietetty kiireistä kukkakauppiaan elämää Neilikassa ja sitä jatketaan innolla eteenpäin -
se on sitä,
mitä halusin tehdä ja
mistä edelleen nautin ihan täysillä.
 
Viimeinen vuosi on vierähtänyt niin uutta opetellessa, työn touhussa ja kaikki se totuttu vanha sai hetkeksi jäädä. Niin kävi myös tälle blogin pitämiselle.
Vaan jotenkin mieli kaipaa näin ensimmäisen kiireisen vuoden jälkeen "siihen normaaliin elämään", johon myös tämän blogin pitäminen aikoinaan kuului.
Mutta uutisiakin minulla on - meidän koti on myynnissä.
Toivottavasti kohta on aika sanoa hyvästit ihanalle,
oikealle helmelle, nimittäin tälle kodille,
jonka kuvia tässä blogissa on paljon.
Kevättä siis rinnassa :) Jesssss!
 
 Kotimme on myynnissä,
sillä mieli halajaa erästä toista, hieman pienempää asuntoa, meille kahdelle aikuiselle ja näille kahdelle karvapäälle, Olkalle ja Keijolle.
Molemmat voivat lokoisasti, Keijokin lonkkaviastaan huolimatta vielä pöksyttelee eteenpäin.
 Omakotitalo, joka nyt kovasti jo uudeksi kodiksi kutsutaan, vaikkei siis kauppojakaan vielä ole tehty, on tyyliltään hieman erilainen kuin tämä nykyinen, ja mikä parasta kauppaan kuuluu tontti ison järven rannalta, jonne pitkän työpäivän jälkeen olisi kiva mennä istuskelemaan ja polskahtamaan uimaan.
Mutta, mutta.... ensin myydään tämä ja sitten vasta muutetaan :)
Eli myyntitiedot löytyy esimerkiksi täältä:
 
Ota siis rohkeasti yhteyttä, jos kiinnostuit -
tämä on unelma niin sisältä kuin ulkoakin.
Mutta - koska päivitykset ovat jääneet niin kovin vähiin viime vuoden aikana, olen päättänyt sanoa KIITOS ja NÄKEMIIN.  
Mutta vain hetkeksi,
mukavana henkireikänä pidän tätä bloggaamista ja toivottavasti saisin uudesta asunnosta, pihapiiristä sekä elämästäni taas juttuja kuvien kera uuteen blogiini.
I will be back .....
toivottavasti jollakin edes on ollut "ikävä" höpinöitäni kuvien kera, minulla ainakin on ollut teitä, sillä en ole teidän elämäännekään ehtinyt töiltäni seuraamaan.
Mutta nyt alkaa uusi elämänvaihe, jonne yritän mahduttaa niin vilkkaan työntekemisen Neilikassa sekä vapaa-ajan, jota voisi viettää esimerkiksi bloggaillen. 
Pakkasakka alkaa vierailemaan taas blogeissanne :)
See you!
 
 
 
 
 

12 kommenttia:

Kikke kirjoitti...

No on sua kyllä jo ehdittyki kaivata :)!Ei oo pitkästi aikaa,ku kävin täälä kurkkimassa,että onko jotaki uusia päivityksiä.
Ilmoittelehan uusista tuulista ja mistä blogista sut tavoittaa :).

Mäki aloitin just uuden blogin osoitteessa talotahtitaivaanalla2.blogspot.com
Tulehan kyläilemään :)
Mukavaa kevättalven jatkoa :)

Arja kirjoitti...

Onnea myyntiin<3

Marja kirjoitti...

Kiitos, että ollaan saatu blogisi välityksellä kurkistaa ihanaan kotiisi ja upeaan puutarhaasi. Joku saa siitä todella unelmien talon. Toivottavasti tavataan sinut uudessa blogissa. Ja tietysti Neilikassa! Keväisiä, uusia tuulia!

Hannukka kirjoitti...

Toivottavasti saatte talon kaupaksi ja pääsette uuden unelman kimppuun :)

AnnaO kirjoitti...

Kiva kuulla mitä teille kuuluu :)
Pidetään peukkuja jotta saatte talon pian kaupaksi ja pääsette muutamaan uuteen kotiin, se kuulostaa tosi ihanalta.

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Mukava kuulla sinusta jotain ja kiitos vielä niistä ihanista lehdistä!
Muutoksen tuulet puhaltavat elämässäsi, eteenpäin on mukava mennä:)
Iloa, riemua, onneakin vähän mahtukoon Ystävänpäivääsi tähän ♥!

Puumuli kirjoitti...

Kurkkasin toivottamaan sinulle hyvää ystävänpäivää!

T. Sari Puumulista

Eeviregina kirjoitti...

On sinua kaivattu! Silloin tällöin käyn minäkin kurkkimassa, josko jotain olet ehtinyt kirjoitella!
Hyvää jatkoa, talokauppoja ja mukavaa pääsiäisenaikaa!
Ja pidetään yhteyttä!

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Täällä myls toinen, joka on käynyt kurkkimassa :)
Toivottavasti talo menee pian kaupaksi, että pääsette uuteen kotiinne :)

Blog27999 kirjoitti...

This is how my colleague Wesley Virgin's story begins with this SHOCKING and controversial video.

As a matter of fact, Wesley was in the army-and soon after leaving-he discovered hidden, "MIND CONTROL" secrets that the CIA and others used to get everything they want.

These are the same methods many celebrities (especially those who "became famous out of nothing") and top business people used to become wealthy and successful.

You've heard that you utilize only 10% of your brain.

That's because most of your brainpower is UNCONSCIOUS.

Maybe that conversation has even occurred IN YOUR very own head... as it did in my good friend Wesley Virgin's head seven years back, while riding a non-registered, beat-up garbage bucket of a car without a license and on his banking card.

"I'm absolutely fed up with living check to check! When will I finally succeed?"

You've taken part in those questions, right?

Your success story is going to happen. All you need is to believe in YOURSELF.

Learn How To Become A MILLIONAIRE Fast

Blog27999 kirjoitti...

Strange "water hack" burns 2 lbs overnight

At least 160 000 men and women are losing weight with a easy and SECRET "liquid hack" to drop 1-2lbs each and every night while they sleep.

It's very easy and it works with everybody.

Just follow these easy step:

1) Go get a clear glass and fill it up with water half the way

2) Now do this amazing hack

and you'll become 1-2lbs lighter as soon as tomorrow!

Blogger kirjoitti...

Your Affiliate Money Printing Machine is ready -

And making money with it is as easy as 1 . 2 . 3!

Here is how it all works...

STEP 1. Input into the system which affiliate products the system will promote
STEP 2. Add some push button traffic (it ONLY takes 2 minutes)
STEP 3. See how the system explode your list and sell your affiliate products all on it's own!

Do you want to start making profits???

Click here to make money with the system