perjantai 31. joulukuuta 2010

Uuden Vuoden toivotus

"Lumihuntu harson heittää,
vanhan vuoden alleen peittää,
on aika ystäviä kiittää,
aihettahan paljon riittää"

Kiitän ja niiata niksautan
kaikkia teitä blogiystäviä,
jotka käytte blogissani ahkerasti
ja
erityisesti lämmöllä ajattelen
kaikkia teitä,
jotka jaksatte
kommentoida postauksiani. 
Iloa ja inspiraatiota
 saan vastavuoroisesti
 teidän blogeistanne
- joidenkin kanssa haluaisin
ehdottomasti tavata,
sillä kuvien
ja
tekstien perusteella olen löytänyt sielunkumppaneita.

Hyvää Uutta Vuotta 2011!

Vieraat voi tulla..... :)



keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kohti Uutta Vuotta....

Lyhyen joulunvieton jälkeen
on kiva
 ottaa ihan iisisti.

Ainut tärkeä tehtävä
on ollut
 jäälyhtyjen tekeminen.
Muutamaa uupuu vielä.... :)

Pienen ajatuksen olen antanut
myös Uuden Vuoden
menun suunnittelulle.
Naapurin pariskunta
tulee luoksemme
vastaanottamaan Uutta Vuotta.

Haluan päästä "helpolla",
ettei kokkaamiseen
mene turhaa yhteistä aikaa,
joten olen päätynyt tähän:
(siis melko perinteiseen,
mutta maukkaaseen ruokalistaan)
  • itsetehdyt lihapullat ja perunasalaatti
  • prinssinakit
  • kananmunat punasipuli-anjovis-majoneesitäytteellä
  • runsas vihreä salaatti
  • tomaatti-mozzarella salaatti
  • valkosuklaamousse (bravuurini)
Ohje löytyy täältä:
(kuva Pirkka)
Illalla ennen rakettien
ampumista tarjolla on
juustolautanen rypäleineen, keksineen ja hedelmineen
ja tietysti kuoharia.
Itse en pidä aidosta shampanjasta,
mutta keväällä sain Johannalta (kiitos)
todella hyvänmakuista
Lanson -nimistä shampanjaa,
Maistui erittäin hyvältä.

Taitaa olla saunan vuoro....
Mukavaa iltaa
ja
innokasta Uuden Vuoden odotusta.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Käyttöohjeita,
käyttöohjeita
         ja suklaata....

Kuinka paljon sitä voi
ihmiseen mahtuakaan suklaata?
Jos ei muuta,
niin yritän ainakin testata.

Ennen joulua tilasin keittiöön
pieneksi piristykseksi,
- kuinkas muuten -
suklaamoussereseptin tarrana.
Tänä vuonna oli erinomaisen
hyvä Joulupukki -
lahjapaketista löytyi sekä
uusi kosketusnäyttöpuhelin
sekä
hieman ennen joulua paketista ilmestynyt järjestelmäkamera.

Canonia piti olla,
mutta olikin Nikon D3100 -
se telkkarissakin mainostettu. 

Myyjä piti "palopuheen" ja sanoi,  
että ko. malli on
 astetta parempi kuin Canonin tarjouskamera,
joten ....
se sitten lähti mukaan kotiinpäin.

Minulle riitti,
kun hän sanoi,
että kamera on
erittäin helppokäyttöinen.

Nyt vain pitäisi alkaa
opetella ottamaan kuvia ja käyttämään objektiivia,
kahta erilaista.
Voi hyvät hyssykät....

Puhelin taas on kosketusnäyttömallinen
NOKIA 5230,
jonka käyttöä todellakin on opeteltava.
Vähän eri jutut kuin
viisi vuotta palvelleessa
edellisessä puhelimessa.
Pitäisi siis alkaa vaan
opettelemaan vaikka siitä, 
mistä pitää painaa,
 kun vastaa puheluun vai
 riittääkö tässäkin pelkkä hipaisu....?
Edelleen "Voi hyvät hyssykät..."

Luntakin on taas turputellut taivaalta
kaiken päivää.
Kohta ei enää koristekaivoa erota penkasta.

Mutta nyt siis käyttöohjeita toisen perään.
Minä kun kuulun siihen porukkaan,
joka ne voi kyllä lukea,
muttei sisäistä sanaakaan ellei
joku näytä.
Joten nyt odottelen, että
JOKU näyttää....

Olen tosin jo muutamia kuvia
uudella kameralla ottanut.
Näyttävät olevan terävämpiä ja
tarkempia
ja
jos osaisi vielä käyttää kameraa,
 niin varmasti myös parempia.

Kai mun sitte tarttee ne ohjeet lukea
ihan itte :)

Uutta Vuotta odotellessa....

lauantai 25. joulukuuta 2010

Piparin tuoksua,
 tonttujen juoksua.....



Piparin tuoksua,
tonttujen juoksua,
siinäkö joulu on?
Kiirettä huisketta,
salaisuuskuisketta,
siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja,
seimen luona annetaan.


Tähti ja kuusi,
lyhtykin uusi,
siinäkö joulu on?
Lapsenko juhlaa,
paljon kun tuhlaa,
siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja
seimen luona annetaan.

Siskontytön
tulkitsemana :)
(valitettavasti en saanut
videokuvaa käännettyä oikeinpäin...)


Aitoa tulkintaa,
suuresti
pienellä sydämellä...
Hyvää jouluista viikonloppua!


torstai 23. joulukuuta 2010

HYVÄÄ JOULUNAIKAA!

Toivon jouluusi rauhaa enkelten.
Rakkautta ja valoa keskelle talven pimeyden
Vuosi uusi myös olkoon onnellinen -
Täynnä toivoa ja iloa, seuraa rakkaiden!
 
Pieniä joulun tunnelmapaloja
olohuoneesta.
Nyt hiljennymme joulun viettoon
levollisin ja iloisin mielin.
Rauhaisaa ja tunnelmallista Joulua!
 







sunnuntai 19. joulukuuta 2010


Väriä, tuoksua, tunnelmaa....

...siitä tuntee Joulun.
Vielä ennen alkavaa jouluviikkoa
vietetään 4. adventti
ja
rauhallinen sunnuntai-ilta.

Nupullaan olevat Amaryllikset
olen jättänyt lämpimään avautumaan
ja tänään ne ovatkin jo loistossaan.
Toivottavasti kestävät vielä monta päivää
ilahduttamassa kauneudellaan.
Olkan ja Keijon jännitys tiivistyy
-
koska se Pukki tulee?
Kauneinta ja lämmintunnelmaista
adventti-iltaa kaikille. 

lauantai 18. joulukuuta 2010

Joulukukkien hoito-ohjeita...

Mitä olisikaan joulu ilman kukkia.
Ja kukathan pärjäävät paremmin,
kun niitä hoitaa oikein.

Tässä on minusta hyvä muistilista
joulunajan kukkien hoitoon
yksinkertaisesti ja selkeästi
-
linkki hoito-ohjesivulle:


Itse sain jo rungollisen joulutähden
pudottamaan osan lehdistä,
 todennäköisesti liian huonon
pakkaamisen vuoksi
eli
sai kylmää
 ja sen lisäksi
 sijoitin sen liian
vetoisaan paikkaan.

Värikästä ja loisteliasta
Joulunaikaa
kera kukkien!

perjantai 17. joulukuuta 2010

Joulunodotusta....

..meillä Joulu taitaa
tulla ensimmäiseksi
kukkien muodossa,
ei mitenkään yllättävää :)



Kovin paljon ei Joulu
vielä kotona näy,
mutta pieniä asioita siellä täällä.




Ensi viikolla
 sitten
 ripaus punaista,
valkoista
sekä
hopeaa sinne tänne.


"Joulustressi ei kannata" -
tuumaa meidän Keijo
ja
nautiskelee totuttuun tapaan.
Keijo joutuu lääkärin tutkittavasti
maanantaina,
kun on vähän krempaa siellä täällä.
Pidetään peukkuja,
ettei mitään vakavaa.

Olka taas nauttii talvisista keleistä
Oravakin se uskaltautui
pähkinäkopille...
Joulunväriä väsäämässäni kimpussa...
"Bloggailuhuone" sai
prinsessamaisen
lookin.
Kai meissä kaikissa
 asuu se pieni Prinsessa....
tai minussa ainakin.

kiitän lämpimästi saamastani tunnustuksesta, 
kiitokset tulee vähän jälkijunassa,
mutta ovat sitäkin kauniimmat. 

Nyt rauhallinen viikonloppu
 hyvin mielin,
ensi viikko meneekin
työharjoittelun parissa
ja
sitten hiljennymmekin Joulun viettoon.
Mukavaa pakkasviikonloppua
 ja
touhukasta Joulunodotusta!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Uutta kotia etsii....

.....tuotteiden huudot sulkeutuneet,
kiitos ostajille.
 

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Rauhallista 2. adventtia

Meillä toista adventtia on vietetty
rauhallisissa merkeissä kotosalla.
Tänään kävin ensimmäisen
kerran kolmeen viikkoon
pitemmällä kuin postilaatikolla.

Heitimme pienen lenkin koirien kanssa
 ja
valitettavasti otti vielä
aika kovasti hengityksen päälle,
 että huomenna taidan jättää väliin.

Etupihan jouluvalot
virittelimme perinteiseen
tapaan tuijien hunnuksi.
Täällä metsän keskellä
kun ei ole katuvaloja,
niin ne antavat samalla
valoa pimeyden keskelle.
Keittiön ikkunasta näkymä etupihalle
 on tunnelmallinen
 ja
sitä voi ihailla kaiken pimeyden
keskellä
vaikkapa glögiä nauttiessa.  

Jokainen tuija sai päällensä jouluvalot,
joten etupihaa reunustaa
 valoisa jouluvalokuja.

Huomenna juhlitaan Itsenäisyyspäivää
-
samaan tapaan kuin adventtiakin,
nautiskellen koti-illasta.

torstai 2. joulukuuta 2010

Hiljalleen, hissukseen....

... alan toipua melkein kolme viikkoa
kestäneestä keuhkokuumeesta
... on aika sytytellä jouluvalot
... mietiskellä joululahjojen hankkimista
... ihailla kaunista talvista maisemaa
vielä tosin ikkunan takaa
ja
 haaveilla näin UNELMAn päivänä
omien unelmien toteuttamisesta.

HILJALLEEN
 HISSUKSEEN
... palaan normaaliin
 päivärytmiin
ja
nautin joulunodotuksesta.
Viimeeksi olin työharjoittelussa
juuri ennen
 Isänpäivää ja sairastumista.
Tässä yksi tekemäni kimppu myyntiin.
Ensi viikolla jatkuu taas työharjoittelu,
harmillisesti opiskeluista
 jäi pari tärkeää viikkoa väliin.
Väliin on jäänyt myös
kaikki teidän uudet blogipäivityksenne
-
niin kuin odotin
 ensimmäistä adventtiakin
juttuineen kuvineen,
mutta en ole jaksanut tehdä yhtään mitään.
Tänään on itseasiassa
ensimmäinen päivä,
kun jaksan olla jalkeilla ja
en malttanut olla laittamatta
vähän jouluntuntua kotiin.
Kivaa tekemistä on siis loppuviikolle luvassa
-
kahlata
lemppariblogit läpi ja kommentoida.
Palaamme jouluisiin kuviin tuonnempana,
kun olo tästä vielä vähän paranee.
Oli jo ikävä teitä blogiystäviä
 
juttuja ja kuvianne sekä tietysti
kommenttejanne.
Nauttikaa joulukuun tunnelmasta!