Yhdestä toiseksi....
Viikko vierähti taas onneksi
tosi nopeaan.
Alkuviikko meni Jämsässä
opiskelujen parissa
ja
ette usko,
kuinka ihanalta tuntuu palata kotiin,
vaikkakin vain
muutaman päivän poissaolon jälkeen.
On se vaan niin,
että kotia,
kodin tuoksua,
läheisiä
ja
omaa sänkyä ei voita mikään :)
Tällä viikolla teimme koulussa surukimppuja -
pisaranmallista ja pyöreää
sekä
surulaitetta.
Surulaitteen saimme ottaa kotiin -
vähän karmivan huvittavaa tosin oli
viedä surulaite kotiin,
mutta mikäs siinä -
kauniit kukathan siinä oli
ja
omankäden jälki näkyi.
Ajattelin,
Ajattelin,
että käyn vielä läpi,
miten kukat surulaitteessa on
ja muutenkin tekniikkaa
ja
sitten teen kukista aivan eri luomuksen,
sillä surulaite olohuoneen pöydällä
ei oikein ollut korrektia.
Ja näin siitä tuli
keittiön pöydälle
pyhäinpäivän asetelma.
Vähän lisäsin pinkkiä pätkäneilikkaa
ja siinä se -
pöytäasetelma.
Toivottavasti säilyy useamman
päivän ajan pöydällä koristeena.
Floristiopinnoissa on nyt
takanapäin
16 lähiopetuspäivää Jämsässä
ja
2 viikkoa työssäoppimista
eli
aika alkuvaiheessa
opiskelujen suhteen vielä olen.
Paljon on opiskeltavaa, harjoiteltavaa
ja
opittavaa uudelta alalta.
Mutta nyt
-
viikonloppuna keskitytään kotiasioihin
ja
toivottelen
takanapäin
16 lähiopetuspäivää Jämsässä
ja
2 viikkoa työssäoppimista
eli
aika alkuvaiheessa
opiskelujen suhteen vielä olen.
Paljon on opiskeltavaa, harjoiteltavaa
ja
opittavaa uudelta alalta.
Mutta nyt
-
viikonloppuna keskitytään kotiasioihin
ja
toivottelen
rauhaisaa