perjantai 19. elokuuta 2011

Viittä vaille valmis....

Raikas tuulahdus  lähestyvästä syksystä
-
värejä, tuoksuja, makuja...
puimakoneen jylinä naapuripellossa
viljapellon huminaa
sumuiset ja kosteat aamuyöt
muuttolintujen äänet
-
kaikki ne tuovat syksyä
aina vaan lähemmäksi

Postinkantajalle päätin tehdä
hyvän aamun toivotukset
näin syksyisten värien muodossa,
myös muille tienkulkijoille.
Lintujen juoma-allas sai hieman erilaisen
sisällön.  

Floristiopinnot ovat nyt takanapäin
-
vuosi mennä sujahti nopeasti.
Kannatti tehdä
elämänmuutos ja lähteä koulunpenkille
Nyt on opittu kaikki se, mitä piti oppia.
Näyttöpäivät ovat tosin vielä
jäljellä, mutta virallinen
opinto-osuus on suoritettu.
Hyvästi Jämsä!
Tästä on hyvä jatkaa.

Muutama kukkakuva 
iloisiin hetkiin:








Sekä hetkiin,
kun suru on koskettavin...

 Hieman erilaiseen tyyliin -
luonnollisesti, ekologisesti.
Surukimppu surulaitteen sijaan....
Ja kukkia muuten vain,
vaikkapa viikonlopuksi
olohuoneen pöydälle
vähän erilaiseen tapaan aseteltuna,
reilusti Ikean purkeissa ja purnukoissa.



Heti ensi viikon alussa
minulla onkin suuria uutisia kerrottavana
-
malttakaahan siis mielenne siihen saakka :)
Palaa asiaan innoissani ja tarmoa puhkuen...

Mitä ihaninta elokuun viikonloppua
kauniin sään kera!


19 kommenttia:

Marita kirjoitti...

Huikean kauniita asetelmia! Onnea uusiin haasteisiin - jännityksellä odotellaan :)

Nipsu kirjoitti...

meillä kans tontin naapurissa pellossa joku puida naksuttaa -kuten mies yks päivä ilmaisi ;D hetken mietin, että mitä se tollain puhuu. ennen kun olin, että AHAA ;p!
niin kauniita kimppuja... olen positiiviseesa mielessä sinulle kade! floristiopinnot olisi minunkin jonkinlainen unelmani.

Johanna kirjoitti...

Upeat asetelmat! Ja onnea opintien päättymiselle :)
Mitähän jännää on tulossa... :)

Eiju kirjoitti...

Upeita kukkalaitteita/-kimppuja! Olet varmastikin valinnut oikean alan. Onnea opintojen päättymisestä ja onnea myös jatkolle...mitä se sitten lieneekään!

Senni kirjoitti...

Upeita kukka-asetelmia!
Mitähän uutisia sulla on kerrottavana, jotain mä aavistelen.... ;)
Mukavaa viikonloppua!
ps. oothan käynyt jo osallistumassa arvontaani???

Liisa kirjoitti...

Oih, nyt alkoi jännittämään ;)
Onnea valtavasti opintojen päätökseen saattamisen johdosta (tulipas sanottua virallisesti...), täällä olet ihan tarpeeksi näyttöä antanut, eli minun mielestäni olet valmis floristi! ONNEA! On varmasti ollut rankka vuosi, kun olet joutunut olemaan paljon poissa kotoa jne. mutta toisaalta antoisa, olet ssanut olla intohimosi parissa, oppia sen tiimoilta paljon uutta!
Mulla usein vilistää kylmät väreet, kun katselen noita upeita tekeleitäsi ja luen tekstejäsi...
Kaikkea hyvää tulevaisuudellesi, mitä se sitten tuokaan tullessaan!

Anonyymi kirjoitti...

Amazing flowers decoration, I lake it!
Great and very artistic work!

Nice weekend:)

Villiviini kirjoitti...

Upeita, olet todella taitava. Onnea valmistumisesi johdosta!

Minna kirjoitti...

Upeita asetelmia taas, olis niin kiva itsellekin tehdä kun osais :) Kukkakaupassakin ne maksaa maltaita :D!! Kivaa viikonloppua!!

Katja kirjoitti...

Mitähän jännää on tiedossa.. :)
Mukavaa lauantaita!

Sanna kirjoitti...

kauniita asetelmia olet tehnyt :) nyt alkaa kyllä jänskättää että mitä sieltä on tulossa...:)
ihanaa viikonloppua! <3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi miten ihania asetelmia!

Jännittyneenä jään odottamaan ensiviikon paljastuksia...☺

Anonyymi kirjoitti...

Heissan pitkästä aikaa!!
Onnea uuden ihanan ammatin johdosta,olet kyllä onnen tyttö,ja lahjakas sellainen..huokaillen taas katselin kimppujasi...niin IHKUJA!!!!
Ja minäkin jään innolla odottelemaan paljastuksia...???
T.Marika Valkoista&Rustiikkia blogista(en pääse kirjautumaan sivuille,jos ei ole ponnahdus ikkunaa..vaihtaisitko..taitaa olla aika monen ongelma:()

Marielisa kirjoitti...

Ihanat kukkajutut olet toteuttanut ♥
Onnittelut opintojen päättymisestä jo nyt, upean työn olet kyllä tehnyt sillä saralla!

Mielenkiinnolla jään minäkin odottamaan mitä tuleman pitää...

Ainosofia kirjoitti...

Onnea Onnea vielä tätäkin kautta <3

Noita kauniita kukka-asetelmia katsoessa voi vaan todeta, että kyllä olet oman alasi löytänyt.
Kertakaikkisen upeita!

Lovviisa kirjoitti...

Onnea minultakin "oppineelle "! Ja taas niin kauniita kukkajuttuja...Mielenkiintoinen tuo ilmeisesti rannemorsiuskimppu :)

Aana kirjoitti...

Mielettömän ihania kukka-asetelmia!!!
Sydänlämpöiset onnentoivotukset opintojen päätymisen johdosta:)

Puumuli kirjoitti...

Upeita asetelmia ja onnea valmistumisen johdosta sekä uuden ammatin löytämisestä!

T. Sari Puumulista

Anonyymi kirjoitti...

complete du sucre ou du feiment, viagra france, la constitution des alcools et des ethers, taloues de la Sociedad del Timbre, cialis, siendo prioritario para los poderosos ocultar el, la Mycena echinipes Lasch, vendita viagra italia, una soluzione di cloruro di palladio e di ferro e, Phosphor mit Salpetersaure dargestellt. cialis nebenwirkungen, ist ahnlich der der Schwefelsaure bei der,