perjantai 18. maaliskuuta 2011

Puolalanka+kukka=koru

Kuluva maaliskuu on ollut melkoisen
kiireen värittämä.
Opiskelupäiviä on takana useita
 ja
vielä muutama edessäkin maaliskuussa. 
Tämä viikko vierähti parin päivän
osalta pukukorujen parissa.

En arvannutkaan,
kuinka loisteliasta
 ja
 erilaista
saa aikaan vähällä kukkamäärällä
 ja
pienellä mytyllä puolalankaa.

Ylempänä oleva kuva on
ensimmäinen tekeleeni,
joka on tarkoitettu
 mustaan pyöreäkauluksiseen asuun,
joka pienillä ompeleilla laitetaan kiinni kaulukseen.
Seuraava tekemäni pukukoru
onkin sitten paljon kauniimpi ja innovatiivisempi,
kun tekniikan oppii ja hiffaa sen jujun,
miten se tehdään.

Pari opiskelupäivää meni tekstauksen parissa,
se oli aivan mahtavaa. 
Kirjoitimme kortteja ja surunauhoja.
Tykkäsin kovasti.

Tänään selaisin (taas kerran)
vanhoja kuvia koneelta.
Ajattelin, että katsonpa,
millaisia kuvia on otettu
tähän samaan aikaan eri vuosina.

Huomasin,
 että että vuoden 2008 ja 2009
 välisenä aikana
olen hurahtanut sisustukseen :)
Silloin on tapahtunut jotain,
jolloin olen alkanut etsiä omaa
sisustustyyliäni.

Tässä kuvia olohuoneesta maaliskuussa
eri vuosina:
2008

2009
2010
2011
Ja sitten huomaan,
että kolmen viimeisen vuoden aikana
 ei ole olkkarin ja telkkarihuoneen
puolella
muutoksia hirveästi tapahtunut.
Ja nyt sitten aloin haluamaan uudestaan
valkoista pöytää olkkariin....

Nyt nautin taas asuntolan soluasumisen jälkeen
omasta sängystä,
omasta rauhasta,
omasta perheestä ja kodista.
Ikävä se vaan aina iskee,
vaikka tietää,
että
tätä kestää vaan rajallisen ajan.

Blogit ovat muuten tökkineet
pahasti jo parin viikon ajan,
onko teillä ollut ongelmia päästä
omaan
 tai
toisten blogeihin?
Kommenttina tulee
"tarkista vian määritys"

Harmi,
sillä moni kiva juttu on mennyt sivu suun,
kun yhteydet ei vaan pelaa.

Olka ja Keijo -faneille
päivän kuvat :)
(jos ajatukset voisi lukea,
niin voisi kuvitella,
että molemmat miettii,
että:
"Mitä ihmettä se heiluu ton
kameran kanssa koko ajan,
antais nukkua rauhassa"


Huomista odotellen.
Toivotaan,
että
kelit ovat keväiset ja kauniit.
Nautitaan niistä,
jokainen omalla tavallansa.

22 kommenttia:

Lovviisa kirjoitti...

Lepposata perjantai-iltaa kammarista ! Valosa koti kyllä teillä ja avara. Ja nuo sinun kukkajutut aina jaksaa minua ihastuttaa:)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tuo koruhan on aivan ihana...:))
aurikoista viikonloppua!

saara kirjoitti...

Todella hieno tuo sinun tekemä pukukoru. Se on mielenkiintoinen alue, harvoin hyödynnetty, niin kiva tehdä..olen tehnyt vaan hiuskoristeita, en noin suuria töitä. Mitä kukkia tuossa on?

Mia kirjoitti...

Tosi hieno tuo koru!
Olet taitava!!
Mukavaa viikonloppua! :)

Kirsikka... kirjoitti...

kiva katsella kuvia muuttuneesta olohuoneesta vuosien varrella!
Aivan mahtavan pukukorun olet tehnyt!
iloista viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Nuo koiruudet alkoi taas naurattaa :DD
Mukavaa viikonloppua -vaikka lunta lupaavat!

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Hieno pukukoru, harvoin olen nähnyt vastaavaa.
Olet mielenkiintoisessa opissa.

Mukava katsoa miten sisustukset ovat muuttuneet valoisampaan suuntaa, samoin meillä:)
Rauhallista viikonloppua!
-Hanne-

Ainosofia kirjoitti...

Heipsun :)
Enpäs tuollaista korua ole ennen nähnytkään...

Olipa kiva kun laitoit kuvia usealta vuodelta... mulla myös aikomus suorastaan "järkyttää" entisillä kuvillani ;)

Olka ja Keijo - voi hyvänen aika kun ne on kuvauksellisia.
Meillä joskus tunnen ihan syyllisyyttä kuvatessani kun Aatu ja Iita katsovat ihmeissään kun kameran kanssa häärään...

Ihanaa viikonloppua <3

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis koru, olet kyllä taitava tekijä..
Heh kivoja kuvia olohuoneen muutoksista, sisustus elää ja muttuu...
Mukavaa lauantaita sinulle..

Anne kirjoitti...

Kaunis puku todella. Leppoisaa viikonloppua sinulle ja koiruuksillesi :)

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis pukukoru!

Vanhoja postauksia on kiva joskus selailla ja huomata miten koti onkaan muuttunut:)

Mukavaa lauantaita!

AnnaO kirjoitti...

Vanhoja kuvia on niin kiva katsella. Ihanat kuvat koirista, mukavaa viikonloppua sinne :)

Sirkka kirjoitti...

Kaunis taidolla tehty...kaunis.
Tosiaan on kiva katsella kotiasi ennen ja jälkeen muutosten ja kuinka helppoa on katsella, aatteles jos joutuis jostain kaapin perukoilta hakemaan kenkälaatikoista pieniä mustavalkoisia paperikuvia:)
kyllä tämä vaan nykyään on niin vaivatonta..vaikkakin toisinaan tosiaan tökkii päästä, itsellänikin rantapallo pyörii ja pyörii ja sitten saattaa kaikki kirjoitukset hävitä, kuin myös äsken kävi ja monen muuta tosiaan on mennyt sivuun, kun ei pelaa ei, eli tökkinyt on! Minä olen aatellut, että yritän myöhemmin, mutta itselläni on tosi huono muisti,..ei pelaa:) joten on jäänyt.
Kaunista on tosiaan teillä!
Olga ja Keijo lutuskaiset siinä rauhallisin silmin katsovat ja ai että kun heillä on mainioita asentoja milloinkin, kyllä he ovat rakkaita ja kaiken ymmärtäväisiä aivan ihastuttavia.
Meilläkin sataa lunta ja alla ovat tiet jäätyneet, jotenka saapi hipsutella, kuin pikku tonttu joulun aikaan:)
Ollaan varovaisia ja kuulehan olit ilo minulle, kun luin käyneesi, kiitos,
Oikein hyvää iltaa rauhallisin mielin ja suputa Olgalle ja Keijolle rakkaat terveiset halejen kanssa.

Nipsu kirjoitti...

kaunis olohuone! kiva kun löysit pikkublogiini ja johdatit minut tänne :)

Maarit kirjoitti...

Ihastuttava tuo pukukoru ja muut kukka-juttusi !
Olka ja Keijo...voi että he ovat hauskoja :D
Mukavaa myöhäis-iltaa sinulle !

Susanne kirjoitti...

Todella kaunis pukukoru!
Ja kaunis on myös olohuoneenne! Niin kauniisti sisustettu.

Olka ja Keijo on aivan ihania. Liityn heidän fanikerhoon:)

päivi kirjoitti...

sunnuntaiterkut sinulle ja
ihanille koirillesi<3
halit
Päivi

LeenaJohanna kirjoitti...

Oi miten kauniita juttuja saakaan kukkasista tehtyä. Taidat selvästi olla oikealla alalla<3
Kiitos kauniista kommentistasi blogissani.
Aika paljon kiertelen erilaisia käsityö messuja.
Kesä menee ihan torilla.
Olkkari on ainakin vaalentunut vuosi vuodelta.
Teillä on tuota tilantuntua. Aivan upea koti.
Suloiset koirulit<3
Aurinkoista pyhäpäivää!<3

Salla kirjoitti...

Aikamoisen muutoksen on teidän koti käsissäsi kokenut ja todella kauniilta näyttää. Leppoisaa sunnuntaita!:)

Elämää äitinä kirjoitti...

Vierailin sattumalta blogissasi! Ompa kaunis koti, todella ihana koira ja upeita kuvia. :)

Marjo kirjoitti...

Oi miten ihana koru, oot niin taitava käsistäsi! Ja olga ja keijo on vaan niin ihania, rakastan eläimiä yli kaiken.Niille voi kertoa murheet ja jakaa ilot! Onneksi on mahdollista pitää eläimiä, ilman niitä en tulisi toimeen. Ja kaunis koti ihanilla eläimillä ja taitavalla omistajalla!Kaunista päivää sinne!

Marika kirjoitti...

Olka ja Keijo-kuvat :)