keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kohti Uutta Vuotta....

Lyhyen joulunvieton jälkeen
on kiva
 ottaa ihan iisisti.

Ainut tärkeä tehtävä
on ollut
 jäälyhtyjen tekeminen.
Muutamaa uupuu vielä.... :)

Pienen ajatuksen olen antanut
myös Uuden Vuoden
menun suunnittelulle.
Naapurin pariskunta
tulee luoksemme
vastaanottamaan Uutta Vuotta.

Haluan päästä "helpolla",
ettei kokkaamiseen
mene turhaa yhteistä aikaa,
joten olen päätynyt tähän:
(siis melko perinteiseen,
mutta maukkaaseen ruokalistaan)
  • itsetehdyt lihapullat ja perunasalaatti
  • prinssinakit
  • kananmunat punasipuli-anjovis-majoneesitäytteellä
  • runsas vihreä salaatti
  • tomaatti-mozzarella salaatti
  • valkosuklaamousse (bravuurini)
Ohje löytyy täältä:
(kuva Pirkka)
Illalla ennen rakettien
ampumista tarjolla on
juustolautanen rypäleineen, keksineen ja hedelmineen
ja tietysti kuoharia.
Itse en pidä aidosta shampanjasta,
mutta keväällä sain Johannalta (kiitos)
todella hyvänmakuista
Lanson -nimistä shampanjaa,
Maistui erittäin hyvältä.

Taitaa olla saunan vuoro....
Mukavaa iltaa
ja
innokasta Uuden Vuoden odotusta.

28 kommenttia:

LeenaJohanna kirjoitti...

Onpa kivat noi jäälyhdyt. Ihana pyörä hangessa.
Mietin juuri pari päivää sitten noiden lyhtyjen kokeilua. Oikein mukavan talviset.
Nam , herkullinen menyy on teillä uutenavuotena.
Parempi kun jätän tuon valkosuklaaherkun kokeilematta. Jos pikkusenkin pystyis keventää alkuvuodesta. Jään niin koukkuun kaikkeen makeeseen.
Kivaa vuodenvaihdetta<3

Katja kirjoitti...

Oo mitkä herkkutarjoilut! Ja nyt rupes tekeen mieli kananmunia.. :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

ihanan tarjoilun aiotkin järjästää... IHANA tuo fillari ja siinä jäälyhdyt.
Oikein Hyvää uutta Vuotta!!

Anonyymi kirjoitti...

Rouval on ihana fillari :D
*syvästi ihastuin*

TIINA P kirjoitti...

KIITOS - tää flillari palvelee jokaisena vuodenaikana vähän eri tarkoituksessa eikä koskaan jätä tielle :)

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Ihanat jäälyhdyt! Oikein mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

sarppa kirjoitti...

Wau,mikä kuva! <3 Nyt onkin mainiot säät tehdä jäälyhtyjä!

Ihanaa uutta vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana menuu teillä....

Kikke kirjoitti...

Taasen niin kauniita kuvia täällä!
Ja voi autuus miten ihanalta kuullostava uuden vuoden menu,nam :)!

Anne kirjoitti...

kaunis fillari! Onnellista uutta vuotta !

Ainosofia kirjoitti...

Oijoijoi kun on ihana kuva!

Ja maukkaalta kuulostaa tarjoilutkin - harmi kun en ole sinun naapurisi ;)

Hauskaa Uutta Vuotta sinulle!

kristina kirjoitti...

Oi mikä fillari! Ja ihanat tarjoiluvinkitkin sain... todellista blogi-inspiraatiota. Kiitos siitä muinakin kertoina kuluneen vuoden aikana, blogiystäväni:) Oikein Onnelista Uutta Vuotta! Kristina

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Teillä on luvassa mukava uusi vuosi hyvässä seurassa ja herkullisen tarjoilun myötä!
Sitten pitää vain nauttia!!!

Onnellista Uutta Vuotta sinulle ja miehellesi!

päivi kirjoitti...

Ihastuttava tunnelma kuva
ja suloinen fillari:)
Iloa ja onnea uuteen vuoteesi!

lämmöllä
Päivi

Arja kirjoitti...

Upea kuva!
Ihanalta kuulostaa tarjoilut:-)
Oikein Hyvää Uutta Vuotta<3

Rantakallion rouva kirjoitti...

Pyörä ja jäälyhdyt - kaunista! Mäkin olen pähkäillyt tuon uuden vuoden menyn kanssa, kun olen järjestämässä tupareita ja vieraita tulossa ihan mukavasti.. Kiitti vinkeistä menyn suhteen, jotain tuon tapaista olin ajatellut itsekin ;)

Minna kirjoitti...

Nälkähän tässä tuli...oikein maukkaalta kuulostaa! Iloista uutta vuotta sinne ja toivottavasti Olka ja Keijo eivät pelkää raketteja. :)

Riitta kirjoitti...

Ihana tuo pyörä! ja jäälyhdyt ne jaksaa aina kaunistuttaa yksinkertaisuudellaan :) Onneksi mäkin jouluksi jo tehtailin niitä urakalla, kun nyt flunssan nujerruttamana ei ole ulos asiaa jospa se Rakas laittas niihin huomen illalla kynttilät palamaan ellei lumisade niitä peitä ihan kokonaan alleen!

Anonyymi kirjoitti...

hei, sulla oli edellisessä postauksessa kaunis tarra. saiskos tietää mistä tilasit sen? hyvää uutta vuotta 2011 :)

TIINA P kirjoitti...

Hei anonyymi :) Tarran tilasin täältä:
http://walldecor.fi/index.php?cPath=21&osCsid=6329902a358db954fb6561fd25cf3949

Heillä on muitakin ihania tarratekstejä....

AnnaO kirjoitti...

Ihania jäälyhtyjä ♥
Menu kuulostaa herkulliselta, mukavaa uutta vuotta teille :)

Irene kirjoitti...

Olet löytänyt romanttisen menopelin. Jäälyhdyt somistavat sitä mukavasti.
Tarjoilusi vaikuttavat hyviltä. Jälkiruoka on varmasti taivaallisen ihanaa. Itse valmistelen nyt marjarahkakakkua huomiseksi jälkkäriksi.

Marge kirjoitti...

ONNELLISTA VUOTTA 2011!!:)

Iida Emilia kirjoitti...

Oi, miten herkullisilta tarjoilusi kuulostavatkaan :)

Oikein räiskyvää Uuden vuoden vaihdetta teille ja onnellisia hetkiä tulevalle vuodelle 2011! <3

Wilhelmiina kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta!
Upeita kuvia jälleen kerran ja kiitos näistä kauniista päivistä.

Sirkka kirjoitti...

Oi huudahdin ääneen kuinka kaunis pyörä kauniine jäälyhtyineen.. sopien erittäin hyvin kauniiseen tunnelmalliseen ympäristöönne..en voi muuta kuin ihastella näkemääni tässähän tämä päivä kuluukin rattoisasti:)
Siis kertkaikkisen valloittava tuo pyörä sanoisin maailman kauneimpia....meikän jäälyhdyt jäivät lumen alle...

Oikein hyvää uuden vuoden aattoa ystävienne kanssa maukkaasta hyvästä ruuasta ja juomasta nauttien!

Onnea ja iloa Vuoteen 2011!

Unknown kirjoitti...

Ihana pyörä todellakin ja jäälyhdyt on ihania, minäkin miehen patistin joulun alla kauppaan, sankoja ostamaan. Mihin lie kesän aikana kaikki kadonneet.

Oikein mukavaa ja onnellista uutta vuotta 2011 sinulle.

FanniAuroora kirjoitti...

Hauska idea laittaa lyhdyt fillarin kyytiin =)) Toivottelen sinulle hyvää uutta vuotta!!!