lauantai 18. syyskuuta 2010

Harjoitus tekee mestarin...

...näin ainakin
uskon
ja
toivon.
Ensimmäiset opiskelupäivät floristin opinnoissa ovat
takanapäin.

Pari päivää meni
 niin nopeasti,
etten muuta ehtinyt
kuin yrittää muistaa
opiskelukavereiden nimiä
ja sisäistää alaa.

Näiden parin päivän aikana
 teimme ensimmäiset kimppumme.
Tehtävänä oli siis -
kukkakimppu matala
ja
kukkakimppu korkea.
Hmmmm -
aivan,
mitäs sitten pitäisi tehdä?

Hetken tuumailtuani
sain sitten aikaiseksi
jonkinlaisen tekeleen matalaksi versioksi.
Itsekin siinä tuumasin,
että
 "Kyllä, värit on kohdallaan"
-
muuhun ei sitten
tarvitsekaan puuttua"

Ensimmäinen kuva on
tekemästäni korkeasta kimpusta,
jonka saimme tuoda kotiin.


Tekniikka ei todellakaan
ole vielä kunnossa
 ja
aivan ihanassa porukassa
on monta
 kokenutta taitajaa.

(matalan kimpun harjoitusta kotosalla)

Mutta,
oppimaanhan sitä
ollaan menty
ja
toisilla alan kokemusta
 on takana jo monta vuotta.
Opiskelukavereilta
oppii koko ajan lisää.

Mutta jo kahden päivän
 jälkeen voin sanoa,
että
tykkään,tykkään
ihan valtavasti tästä.

Nyt vaan luovuutta peliin,
metsään keräämään materiaalia
ja
 harjoitusta,
harjoitusta.

(kimppu jämäkukista ja tekniikkaharjoitusta)

Vuoden päästä
kaikki on toisin :)

Kuvaan töitäni blogiin
myös sen vuoksi,
että vuoden päästä on kiva katsoa ensimmäisiä tekeleitä
ja
verrata,
 onko mitään opittu
 ja
 taito lisääntynyt.

Vielä ajattelin
muutaman kimpun harjoitella,
että
tekniikka valtaisi aivot
 ja
 iskostuisi sinne -
katsotaan miten käy.
Ai niin,
viimeisimmästä projektistakin
 on pari ennen
ja
jälkeen kuvia
puutarhablogissa:
PIHAKOIVUN ALLA




17 kommenttia:

marika kirjoitti...

Kivoja kuulumisia.
Upeiltahan nuo kimput näyttää nyt jo! Varmasti kivaa puuhaa...

Anu kirjoitti...

Oi miten ihania kimppuja!!!
Tulin oikein iloiseksi siitä innostuksesta, joka postauksestasi välittyy! ☺

-A-

LeenaJohanna kirjoitti...

Onpa ihanaa!! Kirjoituksestasi ihan pursuu ilo!
Upeita kimppuja.
Ei kannata katsoa siihen mitä muut ovat . Tämä juttu on tarkoitettu sinulle ja olet todella helmi muitten helmien joukossa. Asioilla on tapana ns. johdattua .
Kivaa viikonloppua!

Niina kirjoitti...

Onnea uusiin opintoihin! Kimput näyttävät todella hyviltä :) Eilen kävin kukkakaupasta hakemassa kimpun ja en voinut kuin ihastella kimpun sidontaa. Innolla odotan tulevia kuviasi! Niistä saadaan me amatööritkin kivaa inspiraatiota :) Hyvää viikonloppua!

Wilhelmiina kirjoitti...

Oi ihania kimppuja kertakaikkiaan . Siinä ne ensimmäiset ja hienot ovat . Niin itse olen ihan amatööri myös näissä joten kiva tosiaan katsella sinun ammattitaidolla tehdtyjä sidontoja.
ja mukava että viihdyit hyvin :)

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Oletpa tehnyt todella kauniit kimput! Ja se että niitä voi vielä tuoda kotiin ihasteltavaksi kuulostaa mainiolta!

Anne kirjoitti...

Siitä se lähtee ja vain mielikuvitus on rajana...kauniita on "harjoittelukimput". Leppoisaa viikonloppua.

Ainosofia kirjoitti...

Hei,
voi nytkö se alkoi. Mulla on jäänyt näkemättä alempi postauksesi.

Vaude! Upeita ovat kimppusi nyt jo. Olet oikealla alalla.
Laita ihmeessä iloksemme näitä kimppuja tänne.

Oikein mukavia opiskelupäiviä sinulle - hienoa! Ja olen onnellinen puolestasi kun olet siellä missä viihdyt :)

Kivaa viikonvaihdetta täältä jonkun matkan päästä <3

AnnaO kirjoitti...

Wautsi mitä kimppuja, ihania ♥
Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne!

Hm kirjoitti...

Kerrassaan tasapainoinen blogi. Pidän tästä kukka-asetelmien teosta. Sitä olisi mahtava osata itsekin joskus. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyviltä näyttävät jo aloittelijankin kimput, minkälaisia ne onkaan sitten kun valmistut! Voisitko antaa joskus tänne blogisiskoille hieman neuvoja kimppujen tekoon vai onkohan ne ammattisalaisuuksia...?

Arja kirjoitti...

Todella upeita kimppuja...olet kyllä taitava:-))
Oikein mukavia opiskeluhetkiä ja lisää kimppujen kuvia:-)
Hyvää viikonloppua<3

Sanna kirjoitti...

kauniita kimppuja :) oikein taitava olet jo nyt!!
rentouttavaa viikonloppua <3

Marielisa kirjoitti...

Kaikkea hyvää opintiellesi! :)
Varmasti on ihanaa saada opiskella noinkin kivaa alaa!
Hienoja kimppuja olet saanut aikaiseksi jo nyt, mitähän ne ovatkaan vuoden päästä!

Mukavaa uutta syysviikkoa!

sarppa kirjoitti...

Ei voi kuin ihailla!Niin kaunista! <3

Rantakallion rouva kirjoitti...

Pidän niin sun kimppujen väreistä! Kauniita kimppuja olet saanut aikaan, silmää sinulla on ;)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Upeita kimppuja jo näin alussa!
Laita vain lisää kuvia, kyllä me katsellaan ja yritetään löytää niksejä!

Mukavaa keskiviikkoa sinulle!