maanantai 16. elokuuta 2010

HOME SWEET HOME
-
kulunut lause,
mutta edelleen
 niin käyttökelpoinen.
Reissussa on
kiva olla,
mutta koti on aina koti.

Palasimme kesälomareissulta 
tutusta paikasta
Egyptin El Gounasta lauantaina.


Tämä oli jo meille kuudes kerta
samassa paikassa.  
Tällä kerralla
meillä oli reissuseuraa.
Lämmin KIITOS
Äidilleni
matkan sponsoroinnista
 ja koko poppoolle
mukavasta matkaseurasta.

El Gouna oli erittäin helteinen, 
ensimmäisenä päivänä
 opas kertoi lämpötilan olevan
 47 astetta. 
Onneksi seuraavat päivät
olivat hieman sitä viileämpiä. 

Aiemmasta tiukasta linjasta poiketen,
(en ole juurikaan ihmisiä blogissani julkaissut)
 saatte jakaa
tämän hellyttävän kuvan
 minusta
ja
siskontytöstäni. 

Tässä kuvassa on minusta
kaikki se
elämän kauneus....

 Ja sisustusrintamalla edelleen
-
hiirenhiljaista.


Nyt kun olen
huhtikuun
lopusta alkaen
-
vetänyt henkeä
lomaillut
viettänyt laadukasta vapaa-aikaa
pohdiskellut
ladannut akkuja
lorvaillutkin

ajattelin käyttää
loppuosan vuorotteluvapaastani
hyödyllisesti - opiskellen.
Minut on hyväksytty lukemaan
floristiikkaa
eli
jos kaikki menee hyvin,
vuoden päästä olen
FLORISTI.
Opiskelut alkavat
 syyskuun puolessa välissä.

Sen kunniaksi
väsäsin
oman pihan kukista
 syksyisen kimpun




Tästä asiasta lisää tuonnempana.
Sitä kai
täytyy lähteä
koulurepun hankintareissulle... :)

12 kommenttia:

Minna-Enttirinteen Elämää kirjoitti...

Onnea sulle ihan hirveästi opiskelupaikan johdosta. Vihdoinkin uskalsit. Olen niin iloinen puolestasi!

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Onnittelut opiskelupaikastasi!
Ihana kuva tosiaan ja mustavalkoisena tunnelma on aivan erilainen:)

Teija kirjoitti...

Onnittelut opiskelujen alkamisesta! Mahtavaa, itse vain haaveilen :)

Kaunis kuva teistä, samoin ihailen gladiolusta, jännä väri!

Marielisa kirjoitti...

Onnittelut opiskelupaikasta!
Kauniin kimpun olet tehnyt :)

Mukavaa elokuista viikkoa!

Minna kirjoitti...

Hei, onnittelut opiskelupaikasta! Teidän kuva on tosi herttainen. =D

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Onnea opiskelupaikan johdosta!!
Teillä on ollut varmaan kiva loma. Kuva sinusta ja siskontytöstä on hellyyttävä.
Kaunis kukkakimppu.

Mukavaa maanantaita!!

MaMMeli kirjoitti...

Suloinen kuva <3 Ihanan kukkakimpun olet tehnyt, sinulla on lahjoja:)

Rantakallion rouva kirjoitti...

Suuresti onnea opiskelupaikan johdosta!

Ja tuo kimppu on kaunis, silmää sinulla on!

Iida Emilia kirjoitti...

Heippa!

Mahtavaa! Onnea tuhannesti opiskelupaikan johdosta! Täysin oikea paikka sinulle :)

Ihana kuva sinusta ja tytöstä :) Ja mukavaa, että olet saanut vaan lomailla ja rentoutua.

Ainosofia kirjoitti...

Voikun kiva - Onnea kovasti opiskelijalle <3
Reipas olet kun jaksat lähteä opiskelemaan vaikka saisit nyt huilia :)
Mutta uskonpa, että siitä on sinulle kovasti hyötyä.

Söpö kuva <3

Egypitiin mieleni halajaa - en ole koskaan käynyt.
Pitäisköhän sinulta kysellä tuosta enemmänkin...

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Onnea opiskeluun! Kuulostaa kyllä ihanalta!

Vuokko kirjoitti...

Onnea opintielle.Olet valinnut hienon alan :)