torstai 6. toukokuuta 2010

Ruusuntuoksuiset kesälomaterveiset....

Vietän nyt toista viikkoa kesälomaa,
säätiedotuksia vahtaan koko ajan,
mutta en oikein pysy perässä 
sataako vaiko paistaa -
sen verran tiuhaan tahtiin ennusteet vaihtuvat. 

Lomailuun ja löhäilyyn 
 ei ole ollut toistaiseksi vielä aikaa,
sillä olen ollut töissä tai siis töissä,
mutta opiskelemassa, vaikka olen lomalla -
täytynee hieman selventää asiaa, jotta pysyy itsekin perässä:

Töistä siis jäin parisen viikkoa sitten kesälomalle,
jota vietän aina kesäkuun alkuun saakka,
 vasta sen jälkeen
 jään vuorotteluvapaalle. 

Mutta kun töiden ohessa olen toista vuotta opiskellut
Johtamisen Erikoisammattitutkintoa,
josta minun pitäisi valmistua 20.5. ja
jonne minun tuli tehdä arviointimappi huomiseksi valmiiksi,
jotta saisin sen lähetettyä ulkopoliselle arvioijalle,
jotta valmistuisin...niin....
kesäloma on vierähtänyt
siis töiden parissa,
koska opiskelut pitää saada kunnialla loppuun ja
aiheet liittyvät oleellisesti töihin.

No - nyt mappi on valmis ja
sen johdosta ilahdutin itseäni aivan
järisyttävän kauniilla ja
hyväntuoksuisilla ruusuilla.

Kukkahullu minä olen -
siitä ei pääse mihinkään :)


Ruusujen taustalla Lilla Tirlittanilta
ostettu aivan ihana
 rappioromanttinen ikkunanpoka...
Kiva oli nähdä -
vaikkakin tosi pikaisesti,
kiitos vielä näin jälkikäteen.

10 kommenttia:

sarppa kirjoitti...

Ihana ikkunanpoka ja vielä ihanempi on tuo ruusu!!:)Aivan upean iso!! :)

Jonna kirjoitti...

Aivan ihana poka ja ruusut niin kauniita!

Rantakallion rouva kirjoitti...

Tuo ikkunanpoka on todella kaunis, ja nuo ruusut, voih.. Minäkin innostuin ostamaan pienen ruusupensaan, mutta nyt ne ruusut ovat alkaneet sisällä kuivua ja niitä saa rapsia koko ajan pois. Hoitovinkkejä? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Upeita ruusuja! Minä opiskelen Yritysjohtamisen eat:a. Onko tuo nyt sitten sama asia? Ei kai.. ainakin toistaiseksi on opiskelu ollut melkoisen kevyttä.
Mukavaa kesälomaa, keleistä huolimatta!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Onnea arviointimapin valmistumisesta! Kyllä kannattikin itsensä palkita moisen urakan jälkeen. Aivan upeita ruusuja!

Mukavaa loman jatkoa!

Ainosofia kirjoitti...

Upeilla ruusuilla oletkin palkinnut itsesi!
On varmasti aiheellista ;)

Näin sitä pikkuhiljaa "törmäillään" blogikavereitten kanssa. Mukavaa eiköstä vaan ;)

Katja kirjoitti...

Kiitos itsellesi, mukavaa että poka sai arvoisensa kodin. Ehkä sitten ensi kerralla ehditään ne kahvitkin hörppästä :)

Aliisa kirjoitti...

Ihanat ruusut, miltein haistan tuoksun... Olet varmasti ne ansainnut!

Unknown kirjoitti...

Onneksi olkoon yhden etapin valmistumisesta. Niin, ja ai että on hieno tuo rapeankarhea ikkunankarmi!

Sari kirjoitti...

ihania kuvia =)