maanantai 30. elokuuta 2010


lauantai 28. elokuuta 2010

Tunnelmantuoja...

Sade piiskaa kukkia,
tuuli yltyy
ja
hämärä laskee mailleen.


On syksy.

Nuotiolta kuuluu paukkua
 ja
 ratinaa,  
kipinät sinkoilevat ympäriinsä
matkalla taivaan tuuliin.

Lämminhenkinen tunnelmanluoja, 
- tuli - 
antaa valoa ja tunnelmaa myös sisällä.

Makuuhuoneen seinälle
heijastuu kivat kuviot lampeteista. 

1800-luvulta,
jostakin päin Suomea olevat
kirkon ikkunat
 ja
rosoinen kynttilänjalka
viimeistelevät tunnelman.


Illanhämärään nautinnollista viikonloppua!


TUPLATUNNUSTUS


Niiata niksautan
ja
 lämmöllä ajattelen
tunnustusten antajia
Hannea valkoinen leinikki -blogista ja
Saskaa Hemma hos Sagolik -blogista
isosti KIITOS!

Tässä siis
seitsemän nasevaa
asiaa minusta:

1. kunnioitan ja arvostan ylikaiken isovanhempiani 
2. nautin koti-illoista enkä haluaisi lähteä peittojen välistä tällä hetkellä mihinkään, nyt kun siihen on vielä mahdollisuus
3. olen yleisurheillut SM-tasolla
4. olen anoppini mielestä yltiöpositiivinen
(...ja sekös sitä kiukututtaa)
5. ostan, jos halvalla saa ja mieluiten tuplana
6. opettelen elämään itsekkäämmin
7. muutun ärhenteleväksi, kun unihiekka hiertää silmiä


Kaikki
 te,
jotka ahkerasti blogissani käytte
lukemassa elämästäni,
olette tunnuksen ansainneet.
Kommenttejanne on aina mukava lukea.
Ihan pienikin tekstinpätkä
on kiva lukea,
sillä silloin tuntee,
että blogilla on merkityksensä.
Tunnelmapaloja lisää illalla,
 kun palju ja kynttilät kutsuu....

Nämä kynttilät sytytin eilen kauniina muistona
jo reilut viisi vuotta sitten
koirientaivaaseen menneille
Retalle ja Niiskulle.
Ikävä on vieläkin niin kova...


tiistai 24. elokuuta 2010

Sadepäivän kunniaksi...
for sale
Kun päivä on
harmaa
 ja
 sateinen,
...on se hyvä hyödyntää
vaikkapa kaappien siivoukseen . 
Kiitos kaikille ostajille!
Suurin osa tavaroista jo myyty.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

HÄMÄRTYVÄSSÄ ILLASSA...


Kello lähenee puolta kymmentä illalla
ja
illan hämäryys lumoaa.
Kynttilänvalo -
hiljaisuus - 
suihkulähteen pieni, rauhoittava solina -
ja...
sammakon julmettu kurnutus :)

Pieni tuulenvire,
ehkä sateentuntua ilmassa.
Syksyn tuoksu....
-
pieni kesän kaipaus.
Pysähtynyt hetki.

Syksyn tunnelmaa
 minimaalisesti...
Kaunista, herkkää
syksyiltaa,
ja
kaikkea hyvää tulevalle viikolle!

lauantai 21. elokuuta 2010

JÄMSÄ - here I come

Nyt kaikki Jämsä-tietoiset kuulolle -
oppilaitos,
johon olen menossa opiskelemaan
15.9.2010 alkaen on
Jämsän Ammattiopisto ja siellä floristilinja.


Koska opiskelu
 on
monimuoto-opiskelua,
tarvitsen Jämsästä
noin kerran pari kuukaudessa
maanantaista torstaihin
olevan "makuupaikan",
jossa voin opiskelupäivän jälkeen hengähtää
 ja
valmistautua taas uuteen opiskelupäivään.


Koululla on kaksin kappalein asuntoloita,
 mutta sinne on kova tunku
 ja
minä kun tarvitsen asuntoa
 vain tilapäisesti
ja
satunnaisesti,
majoitus on kahden hengen huoneessa
ja minä...
kuulemma kuorsaan,
niin olisi kaikille parasta,
että
majoittuisin huoneeseen yksin.
Tosin,
olisi varmaan myös,
ainakin aluksi,
 melko hankala jakaa
näin aikuisena huone toisen kanssa,
jota et tunne laisinkaan.
Koti-ikäväkin iskee
 varmaan jo ekana iltana
tälläiselle kotihiirelle.

 
Nyt etsinkin vinkkejä
edullisesta asumisesta Jämsässä.
Laitathan ystävällisesti
sähköpostia osoitteeseen
tai
vinkkaa suoraan tähän postaukseen.

Ai niin -
Witikkalan Kartanohan on Jämsässä

 (voi rahapussi parkaa...)
Enpä ole aiemmin käynytkään
 tässä sisustusparatiisissa.
Kaikki oleellinen tieto,
jonka voit antaa,
on
kullanarvoinen.

torstai 19. elokuuta 2010

Naureskellen ja nautiskellen....

Ilmassa on syksyn tuntua, tosiaan.
Aamut ovat kosteita
ja
illat hämärtyvät jo reilusti aikaisemmin.
Mutta viis siitä -
loppukesä ja
alkusyksy
on kaunista aikaa.
Nyt vaan 
nauttimaan
kynttilänvalosta,
puutarhan väreistä,
hyvistä lenkkeilyilmoista,
punertavista pihlajista...

Syksyn tulon huomaa myös siitä,
 että pitkän "paljasjalkaisen" kesän jälkeen,
varpaita alkaa paleltaa ja
villasukille tulee taas yllättäen käyttöä.
Vaihdoinpa pitkästä aikaa profiilikuvani -
vähän selkeämmän sellaisen
ja
salaa ajattelin,
että jos laitan mustavalkoisena
niin ei näytä niin pullealta ja
 pisamatkaan eivät varmaan näy niin hyvin -
ja vielä mitä :)
Eipä niitä saa piiloon,
- kumpaakaan -
vaan on oltava tyytyväinen
sellaisena kuin on.
Vähän huvitti,
kun
ajattelin huijata itseänikin,
vaan
enpä onnistunut taaskaan.
Kuvan otin eilen
(autoa ajaessani)
niinkuin kahvasta pään päällä näkee :)

Olen ollut hyvin varovainen
omien tai perheeni kuvien kanssa,
mutta kun olen seurannut teidän muiden blogeja,
niin uskaltauduin minäkin laittamaan
jo toisen kuvan itsestäni
koko blogin olemassa olon aikana.

Olenko sen näköinen kuin ajattelitte
minun olevan
tekstien ja kuvien perusteella?
Joskus oma mielikuva toisesta pettää pahasti...

Tumma ja tulinen, pitkä, hoikka...
Juu - pahasti pieleen meni veikkaus.  

Minusta olen
 oman "kotini, sisustukseni ja pihani" -näköinen....
jos sen noin voin jotenkin sanoa.

Vajaan neljän viikon päästä
on
ensimmäiset päivät floristin opinnoissa.
Jo vähän jännittää,
miten pärjään.
Soittelin koululle eilen
ja
sieltä ystävällinen naishenkilö kertoi,
että opiskelut floristi-linjalla 
aloittaa yhteensä
 12 oppilasta,
joista 11 puutarhuriksi valmistunutta
ja....
MINÄ :)
Ainut,
jolla ei ole
puutarhatalouden perustutkintoa takataskussa,
 mutta
 varmasti intoa ja toivottavasti myös
taitoa riittää
yhtä paljon.
Mitenköhän taidan
nuo latinankieliset kasvit?
Pitäisiköhän jo alkaa aaaa:sta
lähtien opettelemaan.
Muisti kun ei enää ole
näin yli nelikymppisenä samanlainen
kuin kakskymppisenä.

Kaunista elokuista illanjatkoa kaikille,
voikaa hyvin!

maanantai 16. elokuuta 2010

HOME SWEET HOME
-
kulunut lause,
mutta edelleen
 niin käyttökelpoinen.
Reissussa on
kiva olla,
mutta koti on aina koti.

Palasimme kesälomareissulta 
tutusta paikasta
Egyptin El Gounasta lauantaina.


Tämä oli jo meille kuudes kerta
samassa paikassa.  
Tällä kerralla
meillä oli reissuseuraa.
Lämmin KIITOS
Äidilleni
matkan sponsoroinnista
 ja koko poppoolle
mukavasta matkaseurasta.

El Gouna oli erittäin helteinen, 
ensimmäisenä päivänä
 opas kertoi lämpötilan olevan
 47 astetta. 
Onneksi seuraavat päivät
olivat hieman sitä viileämpiä. 

Aiemmasta tiukasta linjasta poiketen,
(en ole juurikaan ihmisiä blogissani julkaissut)
 saatte jakaa
tämän hellyttävän kuvan
 minusta
ja
siskontytöstäni. 

Tässä kuvassa on minusta
kaikki se
elämän kauneus....

 Ja sisustusrintamalla edelleen
-
hiirenhiljaista.


Nyt kun olen
huhtikuun
lopusta alkaen
-
vetänyt henkeä
lomaillut
viettänyt laadukasta vapaa-aikaa
pohdiskellut
ladannut akkuja
lorvaillutkin

ajattelin käyttää
loppuosan vuorotteluvapaastani
hyödyllisesti - opiskellen.
Minut on hyväksytty lukemaan
floristiikkaa
eli
jos kaikki menee hyvin,
vuoden päästä olen
FLORISTI.
Opiskelut alkavat
 syyskuun puolessa välissä.

Sen kunniaksi
väsäsin
oman pihan kukista
 syksyisen kimpun




Tästä asiasta lisää tuonnempana.
Sitä kai
täytyy lähteä
koulurepun hankintareissulle... :)

torstai 5. elokuuta 2010

Illan pohdintoja kuvien käytöstä

Ajattelinpa minäkin
hieman uudistaa blogini ulkoasua,
mutta sitten jäin miettimään
kuvien käyttöä
 ja
niiden rajoituksia.

Sen verran tiedän,
että Olkan kuvat
ovat sallittuja :)


Samoin Keijon :)

Mutta...
nyt täytyy tunnustaa,
etten varmasti oikein tiedä,
miten muiden ottamia kuvia
saa käyttää omassa blogissa. 
Näillä muiden ottamilla kuvilla
en tarkoita
teidän blogikuvia
vaan esim.
lehdestä poimittuja kuvattuja kuvia,
netistä poimittuja kuvia,
katalogeista kuvattuja kuvia,
korteista kopioituja kuvia yms.

Käyttö on melko kirjavaa, jos
mietin muiden blogeja -
aika sekalaista käytäntöä.

Blogissani on suurimmaksi osin
tähän saakka
ollut itse ottamiani kuvia,
mutta
jos haluaisin otsikkokuvaksi
vaikkapa jotain
 Jeanne D'arc Living -lehdestä,
 voiko sitä käyttää?
Tai esim.
Riviera Maisonin kuvaa jostakin tuotteesta...?
Missä menee raja?


Toisissa blogeissa on
kuvien alla maininta,
mistä kuvat tai kuvat on
poimittu tai kopioitu,
riittääkö se?

Tämä omasta pihasta -
kauniisti kukkiva petunia.
Sallittua -toki :)
Uskoisin,
että kysymykseni voisi auttaa muitakin,
jos saataisiin
viisaita ja tietäviä vastauksia.
Elokuu alkoi samoissa merkeissä
kuin
muutkin kesän kuukaudet -
 edelleen sisustusrintamalla hiljaista.
Siksi myöskään ei kuvia :)
Toisaalta,
olen myös
joutunut pistämään
rahapussin nyöriä tiukemmalle,
sillä normaalia toimeentuloa
ei enää tule,
ainoastaan vuorottelukorvaus.
Nyt toivottelen kaikille
kaunista,
elokuun iltaa
 ilman myrskyn häivää
tämän takapihalta ottamani kuvan
myötä!